
LÄHETYSTYÖ
Lähetystyö perustuu Jeesuksen itse antamaan Lähetyskäskyyn (Matt 28:18 - 20). "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Hausjärven seurakunnassa lähetystyö toteutuu paikallistasolla pääsääntöisesti varainhankintana erilaisten talkoiden, myyjäisten, kahvitusten, arpojen myynnin, yksityisten lahjoitusten sekä kolehtitulojen kautta. Nästä saadut varat käytetty seurakunnan omien nimikkolähettien työn tukemiseen. Jokaisen nimikkolähetin / lähettiperheen työn tukemiseksi järjestetään myös erilasia tilaisuuksia, esim. Heinosen perhettä on tuettu Laulava joulukortti konsertin tuotolla ja Latva-Raskujen hyväksi on käytetty Siionin kanteleen lauluiltojen tuotto. SLS:n lähettien Marja Alastalon sekä Malisten tukemiseksi on järjestetty joka jouluiset Kauneimmat joululaulut. NimikkolähetitHausjärven seurakunnalla on kaiken kaikkiaan yhdeksän nimikkolähettiä. Ulla ja Tapani Malinen ovat tehneet elämäntyönsä Israelissa arabien, juutalaisten ja maassa olevien siirtotyöläisten keskuudessa. Maliset ovat olleet nimiokkolähetteinämme jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja nyt vuonna 2012 heidän työkautensa Israelissa päättyy. Olemme kiitollisia Ullan ja Tapanin sekä heidän perheensä kanssa vietetyistä vuosista. He ovat oleet siunaus seurakunnallemme. Tapaamme varmasti Malisia edelleen joissain seurakunnan tilaisuuksissa.(SLS) Botswanassa nimikkolähettinämme on Marja Alastalo. Hänen tehtävänään on tällä hetkellä opastaa paikallisia seurakuntalaisia ottamaan itsenäisemmin vastuuta oman seurakuntansa toiminnasta. (SLS) Japanissa Lähetteinämme ovat Tiina ja Mika Latva-Rasku. He toimivat Japanin ev.lut. kirkon (Jelc) yhteydessä ja tekevät siellä mediatyötä internetin kautta sekä pienpiirityötä seurakunnissa. (SLEY) Keniassa ovat lähetteinämme Hannu ja Päivi Heinonen poikansa Samuelin kanssa. Hannu on mekaanikkona MAF:n (kansainvälinen lähetyslentojärjestö) työyhteydessä. Hannun tehtävänä on radiolaitteiden huolto, radiokorjaamon ja henkilöstön sisäisen koulutuksen kehittäminen. Päivi tapaa naisia ja pitää raamattupiirejä heidän kanssaan. Muistamme esirukouksin myösomasta seurakunnastamme Japaniin lähteneitä Lea ja Jorma Pihkalaa. (SEKL)
*Latva-Raskujen kotisivulle*
|