
Tapahtumat yhteisvastuukeräyksen hyväksi
Yhteisvastuukeräyksen avajaispäivä on sunnuntai 5.2.2012. Listoja ja lippaita on mahdollisuus saada messun jälkeen kirkossa. Varsinaista Yv-starttia meillä vietetään tänä vuonna vasta 12.2. Yhteisvastuu aloitus: Hausjärven kirkossa sunnuntaina 12.2. kello 10 - 12. Messu ja info-tilaisuus, jossa tietoa tulevasta keräyksestä ja yhteisvastuu-tapahtumista. Paikalla jaossa myös keräyslistoja ja lippaita. Messussa mukana Laulupuro. Yhteisvastuun talviriehaa vietetään tänä vuonna kinkereiden merkeissä Oitin seurakuntatalolla lauantaina 3.3. klo 10. – 13. Tapahtuman aiheena on luominen ja Jumalan työ ihmisten keskellä. Pääsemme yhdessä rakentamaan Nooan arkkia ja ihmettelemään sitä, kuinka paljon kaunista Jumala onkaan elämäämme antanut. Paljon puuhaa koko perheelle makkaranpaistosta poniratsastukseen ja traktoriajeluun. Yhteisvastuutanssiaiset 4.5. klo 19.00. Tilaisuuteen kaivataan mukaan vapaaehtoisia monelta eri alalta. Muusikot, tanssijat, emännät, isännät - kaikki mukaan ideoimaan ja toteuttamaan aivan uudenlaista tapahtumaa! Ideointi aloitetaan tammikuussa. Jos haluat mukaan tavalla tai toisella ota yhteys Riikkaan, 050-4691245. Yhteisvastuun kiitosjuhla Hausjärven kirkossa Helatorstaina 17.5. klo 10. Aloitamme yhteisellä messulla, jonka jälkeen kakkukahvit Pappilassa. Kaikista yhteisvastuun tapahtumista tietoa Riikalta, **@****@**, 050-4691 245 |
|||||||||||||||
|
|