
Yhteisvastuukeräyksen päättäjäistanssit Oitin urheilutalolla 4.5.2012 klo 19
HAUSJÄRVEN SEURAKUNNASSA PANNAAN JALALLA KOREASTI YHTEISVASTUUKERÄYKSEN HYVÄKSI!Hausjärven seurakunta järjestää yhteistyössä eri tahojen kanssa kevättanssiaiset Oitin Urheilutalolla 4.5.2012 klo 19.00-23.30. Tanssiaiset järjestetään yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Yhteisvastuukeräyksen tuotto käytetään tänä vuonna ylivelkaantumisen ehkäisemiseen. Hanke kohdistuu taloudellisessa ahdingossa oleviin ihmisiin. Hankkeen avulla halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea ne ihmiset, joilla ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen. Yhteisvastuukeräyksen ulkomaankohde kohde on Uganda ja siellä toteutettava pienrahoitustoiminta.
Villin tanssiaisidean isä on Hausjärven seurakunnan kappalainen Hans Grönholm. Idea syntyi kun suunnittelimme viimevuonna yhteisvastuun palvelushuutokauppaa. Siitä asti asiaa on ideoitu ja nyt on aika toteuttaa silloin syntynyt idea. Ajatuksena on luoda suuri ja näyttävä tanssitilaisuus, jossa läsnäolijat saavat nauttia musiikista, tanssista ja yhdessäolosta kauniissa keväisessä illassa. Tilaisuudessa soittaa paikallinen orkesteri Raimo Turtiainen ja Pojat ja väliajoillalla lauletaan karaokea. Paikalla on myös runsas puffetti sekä makkaranpaistoa. Liput tilaisuuteen ovat 10€.
Tapahtumaa varten on koottu suunnitteluryhmää, johon ihan kuka tahansa on tervetullut. On tärkeää, että mahdollisimman moni taho osallistuu ideointiin, sillä yhdessä voimme suunnitella juuri sellaisen tanssitapahtuman, joka sopii meille hausjärveläisille.
Jotkut seurakuntalaiset ovat kavahtaneet ajatusta seurakunnan järjestämistä tansseista. Se on ihan ymmärrettävää, sillä eihän tanssiaisten järjestäminen ole perinteistä hämäläisen maalaisseurakunnan toimintaa.
Katsomme itse kuitenkin, että huoli tässä suhteessa on turhaa. Kyseessä on yksittäinen tempaus, jonka tarkoituksena on kerätä varoja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tanssi on Jumalan lahja ihmiselle, ja mikäpä on hienompi tapa kerätä rahaa Yhteisvastuulle kuin hauskanpito yhdessä. Mukaan ovat tervetulleita myös tanssitaidottomat! Luvassa on karaokea, makkaranpaistoa, herkuttelua ja iloa sekä yhdessäoloa ihanassa keväisessä illassa! Tule mukaan!
Tilaisuuden toteutukseen otetaan iloiten mukaan kaikki mahdolliset asiasta kiinnostuneet. Tämän lisäksi tansseihin kaivataan tanssittajiksi YV-kavaljeereja sekä YV –daameja. Jos haluat mukaan tavalla tai toisella, otahan yhteyttä Näätäsen Riikkaan, riikka.naatanen(at)evl.fi, 050-4691245 tai Grönholmin Hansiin, hans.gronholm(at)evl.fi, 050-3218330. Kavaljeerien toivotaan ilmoittautuvan 20.4. mennessä. Muusikot, tanssijat, emännät, isännät, karaokefanit, makkaramestarit ym. ym. - kaikki mukaan ideoimaan ja toteuttamaan aivan uudenlaista tapahtumaa!
Seuraava suunnittelupalaveri on 19.4. klo 17.00 Oitin seurakuntatalon kahviossa. Tule kahvittelemaan ja tuomaan oma silauksesi tilaisuuteen. Tehdään yhdessä hieno keväinen juhla!
|
|||||||||||||||
|
|