![]() |
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) tekee kehitysyhteistyötä, humanitaarista avustustyötä ja vaikuttamistyötä. Se toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtuuttamana kirkon kansainvälisen diakonian toteuttajana. Kristillisen lähimmäisenrakkauden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet ohjaavat Kirkon Ulkomaanapua toimimaan kaikkein köyhimpien parissa, edistämään rauhaa ja vahvistamaan ihmisoikeuksia. Kirkon Ulkomaanavun arvot ovat valikoimaton lähimmäisenrakkaus, periksiantamaton toivo, rohkeus ja kunnioitus.
Yhdessä kotiseurakuntamme kanssa Kirkon Ulkomaanapu ulottaa kirkkomme diakonian kaukaisen lähimmäisemme hyväksi. Kirkon Ulkomaanavun periaatteena on tehdä työtä siellä, missä avuntarve on suurin ja missä muut eivät auta. Kirkon Ulkomaanapu on sitoutunut työskentelemään läheisessä yhteistyössä ekumeenisten ja uskopohjaisten kumppanien kanssa ja edistämään uskontojen välisiä yhteistyömuotoja avustus- ja vaikuttamistyössä.
Kirkkoherranvirastosta on saatavilla toisenlaisen lahjan lahjakortteja sekä maksulomakkeita - lue lisää täältä www.toisenlainenlahja.fi
Sinä voit olla mukana tekemässä pieniä arjen ihmeitä kehitysmaiden lähimmäisille!
Hikiäntie 51, 12210 Hausjärvi
Virasto, taloustoimisto sekä hautausmaatoimisto ovat avoinna ma-pe klo 9.00-13.00, sovittaessa myös muuhun aikaan.
Viraston puhelinnumero on 050 513 6610.
Seurakunnan sähköpostiosoite: **@**
Hausjärven seurakunnan laskutusosoite:
Verkkolaskuoperaattori: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
OVT: 003701459999
paperilasku:
Kirkon palvelukeskus/
Hausjärven seurakunta
003701459999
PL 5018
02066 DOCUSCAN