Kirkkomarkkinat Hausjärven kirkolla la 4.5.2019
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kirkkomarkkinat Hausjärven kirkolla la 4.5.2019

Kirkkomarkkinoiden teemana on tänä vuonna Rauha. Markkinoilla kiertelee Rauha-mummo jututtamassa markkinavieraita tästä teemasta.

Markkinoilla on esiintymislava, jossa seurakunnan työmuodot esittelevät toimintaansa. Esiintymistuokioita on puolen tunnin välein alkaen klo 10.15.

Vanhaan Pappilaan tehdään Rauhan rukouspolku, jolla ihmiset voivat hiljentyä rauhan teeman äärellä. Pappilassa on myös omatoimikahvio, jossa voi virkistyä.

Markkinoilla pidetään esillä myös kestävän arjen teemaa. Sen mukaisesti kahvit tarjotaan vanhoista kupeista, jotka kahvilavieraat saavat viedä mennessään jatkokäyttöön. Toki on mahdollista tulla kahville oman vanhan kuppinsa kanssa!

Vanhalan Tapani on lupautunut keittämän soppaa omistamallaan soppakanuunalla, joten markkinoille voi tulla myös lounastamaan. Jos haluat ostaa soppaa mukaasi, ota oma astia sitä varten mukaan. Ja markkinaperinteitä kunnioittaen tarjolla on myös grillimakkaraa, totta kai!

Lapsille on varattu omaa ohjelmaa, mm kepparirata, jonne aikuisetkin ovat tervetulleita kokeilemaan ratsastustaitojaan. Koko perheelle soveltuu myös kirkkoseikkailu, jossa perheen voimin voidaan tutustua kirkkoon monella tavalla. Myös aikaisemmilta markkinoilta paljon positiivista palautetta kerännyt kirkontornivierailu toteutuu, tällä kertaa klo 10.30, 11.30 ja 12.30.

Seurakunnan kirkkomuusikot, Evi Kant ja Tuulikki Saraneva, ovat lupautuneet esittelemään kirkon urkuja vieraille. Jos olet soittotaitoinen ja uskallusta riittää, voit päästä soittamaan ihan oikeita kirkkourkuja! 

Seurakunnan aktiivit ja työntekijät pitävät markkinoilla Yhteisvastuukeräyksen myyntipöytää, jonka tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Samassa pisteessä esitellään myös YV-keräyksen tämän vuotista koulutukseen ja sen kustannuksiin liittyvää teemaa.

Myös lähetystyöllä on oma pöytänsä, jonka myyntituloilla tuetaan oman seurakunnan nimikkolähettien työtä eri puolilla maailmaa.

Mitä muuta markkinoilta mahtaakaan löytyä? Tulepa itse toteamaan ja viettämään mukavaa päivää Hausjärven kirkolle!