Musiikkitapahtumat
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Yhteisvastuukonsertti

MAKSETUT VIULUT

La 7.3.2020 klo 16 Hausjärven kirkossa

 

Ystävykset halusivat vain jamitella keskenään, mutta yleisö oli toista mieltä. Ilo tarttui kuulijoihin, jotka alkoivat vaatia levyjä ja konsertteja. Nyt Maksetut Viulut on yksi Suomen rakastetuimmista hengellisistä yhtyeistä.

 

Viisihenkinen folk pop -yhtye tunnetaan omaleimaisesta soinnistaan ja pitelemättömästä lavaenergiastaan. Yhtyeen jäsenet ovat ennakkoluulottomia hengellisten klassikoiden tulkitsijoita ja taitavia laulunkirjoittajia. Maksettujen Viulujen keikat ovat poikkeuksellisen mukaansatempaavia ja niistä nauttivat kaikenikäiset kuulijat. Yhtye on esiintynyt niin kirkoissa, konserttisaleissa kuin televisiossakin ja heidän musiikkinsa on tuttua myös radioaalloilta.

 

KONSERTISSA KERÄTÄÄN KOLEHTI YHTEISVASTUUN HYVÄKSI. VOIT MYÖS HALUTESSASI TUODA KASSILLISEN KUIVARUOKAA JAETTAVAKSI DIAKONIATYÖN KAUTTA APUA TARVITSEVILLE.

 

Ruokakassissa voi olla esim. näkkileipää, keitto- tai ateriasäilykkeitä (ei hernesoppaa), makaronia, pata-ainespusseja, kahvia, teetä, kaakaota. Huomioi, että kaikkien elintarvikkeiden päivämäärää riittää ja etteivät ne vaadi kylmäsäilytystä.

Kirkkoherranvirasto

Hikiäntie 51, 12210 Hausjärvi
Virasto on avoinna  ma-pe klo 9-13, sovittaessa myös muuhun aikaan, puh.  050 513 6610, klo 9-13

Seurakunnan sähköpostiosoite: **@**

 

Hausjärven seurakunnan laskutusosoite:

Verkkolaskuosoite: 003701459999 

Operaattori: BAWCFI22 

 

paperilasku:

Kirkon palvelukeskus/Hausjärven seurakunta

++3151++

PL 378

00026 Basware

 

 

 

 

 

 

 

Oikopolut: