Nuoriso- ja rippikoulutyöstä vastaa nuorisotyönohjaaja Elisa Lemmetty.
Rippikoulutyöstä vastaavana pappina toimii Virpi Pirjetä, jonka voi joskus nähdä myös nuortenilloissa.
Hausjärven seurakunnan nuorisotyö on avoin kaikille nuorille aina 29 ikävuoteen asti. Tarkoituksena on tukea nuoria arkipäivän asioissa ja tukea heidän kasvuaan seurakuntayhteyteen. Seurakunnan nuorisotyö on kristillistä kasvatustyötä, jonka tavoitteena on antaa eväitä elämän huonoille ja hyville päiville.
Oitin seurakuntatalon alakerrassa
Parittomien viikkojen perjantaisin klo 16-20.
Syyskausi starttaa 1.9. ja päättyy 8.12.
Isostoimintaan voi osallistua kuka tahansa rippikoulun käynyt nuori!
Isostoiminta sisältää koulutusta, jonka käytyäsi voit toimia isosena ripareilla ja lastenleireillä sekä kerhonohjaajana alakouluikäisten kerhoissa. Isoset ovat myös mukana erilaisissa tapahtumissa avustamassa, joten isostoiminta on aika monipuolista!
Isostoiminnasta saat itsellesi todistuksen, ja joissain toisen asteen opinnoissa voit saada myös opintopisteitä.
Hausjärven seurakunnassa isosille maksetaan tehtävistä palkkiota.
Isostoimintapäiviä järjestetään Oitin seurakuntatalolla n. kerran kuussa lauantaisin klo 10-15. Isostoimintapäivä sisältää ryhmänohjauksen opettelua eri aktiviteettien muodossa, hartauden ja maittavan lounaan.
Syksyn päivämäärät
1.9.
30.9.
28.10.
25.11.
nuorisotyönohjaaja Elisa Lemmetty
050 575 4302 / **@**
Hausjärven seurakunnan nuoret löytää myös Instagramista.
Instagram @hausjarvisrknuoret
Ohjaamo Seurakunnan nuorisotyö päivystää Hausjärven Ohjaamossa kerran kuussa. Lue lisää |
Pappilan papupadat -podcast Pappilan papupadat podcast on nuorisotyönohjaaja Elisan ja diakoni Päivin uusi keskusteluohjelma teemalla fossiili vs. future! Elämänmakuinen podcast julkaistaan kevään aikana viisi kertaa. Lue lisää |
Hikiäntie 51, 12210 Hausjärvi
Virasto, taloustoimisto sekä hautausmaatoimisto ovat avoinna ma-pe klo 9.00-13.00, sovittaessa myös muuhun aikaan.
Viraston puhelinnumero on 050 513 6610.
Seurakunnan sähköpostiosoite: **@**
Hausjärven seurakunnan laskutusosoite:
Verkkolaskuoperaattori: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
OVT: 003701459999
paperilasku:
Kirkon palvelukeskus/
Hausjärven seurakunta
003701459999
PL 5018
02066 DOCUSCAN