Hausjärven seurakunnan nimikkolähetit

Seurakunnallamme on nimikkolähettejä, joiden työtä olemme sitoutuneet tukemaan sekä taloudellisesti että esirukouksin. Näin koko seurakuntana olemme mukana lähetystyössä viemässä iloisia uutisia Jeesuksesta koko maailmaan.

Marja Alastalo

Marja Alastalo on nimikkolähettinämme Botswanassa Suomen Lähetysseuran kautta. Hän toimii tällä hetkellä eteläisen Afrikan aluepäällikkönä vastuullaan Angolassa, Namibiassa, Botswanassa, Zimbabwessa ja Etelä-Afrikassa tehtävä työ. Lähetysseuralla on näissä maissa 14 kirkko-tai järjestökumppania, joiden alaisuudessa on 19 erilaista hanketta. Näissä hankkeissa käännetään raamattua, tuetaan kirkkojen hallinnon kehittämistä, teologista koulutusta ja kristillistä kasvatusta, autetaan lapsia ja nuoria koulunkäynnissä ja kasvussa yleisestikin, tuetaan vammaisia, edistetään rauhaan pyrkivää vuoropuhelua, ja taistellaan lähisuhdeväkivaltaa vastaan. Marja Alastalo toimii myös alueella olevien Lähetysseuran työntekijöiden esihenkilönä.”

Masasin päiväkoti

Francistownissa toimiva Masasin päiväkoti on nimikkokohteemme Botswanassa. Se toimii luterilaisen kirkon keskuksessa. Tänä vuonna tuossa päiväkodissa on 20 kummilasta, joiden koulumaksut suomalaiset kummit maksavat Suomen Lähetysseuran kautta.

Botswana

Botswana on n. 2,1 miljoonan asukkaan itsenäinen demokraattinen valtio eteläisessä Afrikassa. Se itsenäistyi vuonna 1967. Maata johtaa presidentti, joka valitaan vaaleilla viisi vuotta kestävälle virkakaudelle. sama henkilö voidaan valita enintään kahdelle viisi vuotiskaudelle. Maassa toimii kaksi kamarinen parlamentti, joka säätää maan lait.  N.71 % botswanalaisista on kristittyjä.

Botswanan maaperästä on 85% on Kalaharin kuivaa autiomaata. . Autiomaan pohjoispuolella on Okavango-joen suistoalue, joka on tärkeä maan luonnolle ja eläimille. Botswanan pääelinkeinot ovat maatalous, kaivoistoiminta ja turismi.

 

Hanna Londo

Hanna Londo on Suomen Lähetysseuran kautta työssä Tansaniassa, Itä-Afrikassa. Hän työskentelee Tansanian luterialisen kirkon palveluksessa Morogorossa. Hanna on XXX(Lisää uusi teksti). Hannan mies on Tansanian valtion palveluksessa. Heillä on 3 lasta Lucas, Amanda ja Helen.

Tansania

Tansania, virallisesti Tansanian yhdistynyt tasavalta on YK:n arvion mukaan noin 55 miljoonan asukkaan valtio Itä-Afrikassa. Dar-es- Salaam on Tansanian suurin kaupunki. Siellä asuu 5 miljoonaa asukasta, pääkaupunkina on nykyään sisämaassa oleva Dodoma, jossa asuu vähän 400 000 asukasta.

Tansanian rajanaapureita ovat Kenia, Uganda, Ruanda, Burundi, Kongon demokraattinen tasavalta, Sambia, Malawi ja Mosambik. Idässä Tansania rajoittuu Intian valtamereen. Nykyinen presidentti on Samia Suluhu. Kristittyjä väestöstä on vähän yli 60% ja 35 % on muslimeja.

Tiina Latva-Rasku

Tiina Latva-Rasku on nimikkolähettimme Suomen luterilaisen evankeliumi yhdistyksen kautta.

"Olen Tiina Latva-Rasku, vuodesta 2013 lähtien olen tehnyt Japaniin suuntautuvaa lähetystyötä Suomesta käsin, japaninkielellä internetin kautta. Internet-lähetystyö on evankeliumia kertovien sivustojen rakentamista, keskustelua, kysymyksiin vastailua, esirukousta ja paikalliseen seurakuntayhteyteen rohkaisemista. Rakennan mm. monikielistä sivustoa Bible Toolbox, joka kertoo kristillisen uskon aakkoset yhdeksällä kielellä: arabia, burma, englanti, japani, ruotsi, suomi, swahili, venäjä ja viro."

Tiinalla on omat nettisivut: www.latva-rasku.fi. Sieltä saat lisätietoa Tiinasta ja hänen työstään. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys on tehnyt lähetystyötä Japanissa vuodesta 1900 alkaen.

Japani

Japani on itä-aasialainen saarivaltio ja keisarikunta Tyynellä valtamerellä. asukkaita saarivaltiossa asuu n. 125 miljoona, pääkaupunki on Tokio. Japani on tunnettu korkeasta teknologisesta tasostaan. Pääuskonnot Japanissa ovat shintolaisuus ja buddhalaisuus, kristittyjä on vähän yli 2 miljoonaa.

 

Suomen Pipliaseuran pistekirjoitusraamattuhanke Intiassa (Lisää uusi teksti)